Kuu

Kuu on Maan ainoa luonnollinen kiertolainen ja aurinkokunnan viidenneksi suurin kuu. Sen säde vastaa 27 % Maan säteestä, mikä tekee siitä aurinkokunnan suhteessa emoplaneettansa suurimman kuun.  Se kiertää Maata keskimäärin noin 384 400 kilometrin etäisyydellä.

Kuusta Maahan päin on aina kääntynyt sama puoli, jolloin ns. Kuun pimeä puoli jää aina näkymättömiin.

Mitä löytyy kuun takaa

Salaisuuksia, seikkailuja

Jotain tuntematonta.

Kuusta näkyy meille aina sama puoli. Minusta se näyttää nauravilta/laulavilta kasvoilta.

Kuu heijastaa Auringon valoa, ja on taivaan toiseksi kirkkain kohde Auringon jälkeen.

Kuu on niin kirkas vaikkei se itse tuota valoaan

Se vain heijastaa,

niin kuin lumi tai vesi tai vaikka peili.

Ja silti sitä katsellessa melkein sokaistuu.

Voiko sanoa, että kuun valo häikäisee,  kun se ei edes ole kuun valoa vaan auringon?

Sitten runo, jonka kirjoitin kahdeksannella luokalla luovankirjoittamisen kurssilla.  Jokseenkin aika synkkä sanoisinko.

Olen yksin, kukaan ei kuuntele, kukaan ei välitä. Aurinko on laskenut elämästäni ja vain harvoin kuu loistaa minulle. Mutta miksi? Minä kuuntelen, minä välitän. Puhumisen lahja vain minulta on kadonnut. En edes voi muistaa miltä tuntui laulaa tai huutaa. Suuni on ruostunut kiinni. Haluaisin kertoa tuskani ja tunteeni. Hauaisin laulaa sinulle, olla iloinen. Mutta en voi, en osaa. Olen kuin pieni lapsi suuressa maailmassa ilman äitiä. Olen yksin. Joku huutaa minua ja menen paikalle. Hän kertoo huolensa minulle ja minä kuuntelen. Sitten hän lopettaa ja kiittää. Hänellä on jo kuulema parempi olo, sanoo, että onneksi minä olen tässä. Mutta ei hän oikeasti minusta välitä, hän välittää itsestään. Jos hän välittäisi, hän näkisi silmissäni tuskan, puristuksen sydämessäni. Hän kysyisi mikä hätänä ja minä saisin kertoa. Kertoa omat tuskani, kertoa ajatukseni. En olisi enää onneton, ei olisi enää tuskaa, ei raastavaa kipua sisimmässäni. Aurinko paistaisi taas minulekin. Silloin kai voisi olla onnellinen ja voisi auttaa niitä, jotka minun laillani kuuntelevat ja välittävät, mutta kenen suu on ruostunut kiinni. Kenen sydän on tuskasta puristunut, kenen silmät ovat kuin pohjaton kuilu. Jos minä parantuisin, maailma muuttuisi. Sydän paranisi.

Kuvat olen ottanut kuluneena syksynä, kun taivaalla loisti superkuu :)